maanantai 11. syyskuuta 2017

Sellainen Ainavalmis ❤

Siinä hän on ❤
Sellainen Ainavalmis eli Nova 😊

Tervetuloa meidän joukkoon!!



maanantai 21. elokuuta 2017

Kivoja uutisia....

Olemme Moren kuoleman jälkeen paljon miettineet uutta perheenjäsentä ja harrastuskaveria Annikalle.

Olemme päätyneet belgianpaimenkoiraan ja parin viikon päästä meille muuttaakin pieni musta söpöläinen 😍




sunnuntai 6. elokuuta 2017

Yksi on joukosta poissa.....

Meille kaikille niin äärettömän rakas More menehtyi äkillisesti ilmeisesti sydänkohtauksen vuoksi kotinurmikolle 13.7.2017 😔😔 
Olimme paikalla mutta emme voineet auttaa Morea 😢😢 

Asia on ollut vaikea käsittää ja hyväksyä 😔
More oli perheessämme iso persoona jonka jätti jälkeensä ison tyhjän paikan  

Olemme eläneet päiviä joissa on onnea ja iloa surun verholla reunustettuna 💔

Muistamme Sinut More Aina 

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Kuvasatoa kesältä :)

Kesä on kääntynyt syksyksi ja arki palannut taas.
Itse viihdyn arkisissa askareissa, aamulla töihin ja kouluun ja illalla harrastuksiin ja kotihommiin....siinä menee viikot ja viikonloput samaan tahtiin.

Kesällä lomailin pari viikkoa eikä mitään isompaa reissua tehty. Eli kotinurkissa lepäilyä ja hengailua vain. Minulle paras tapa viettää lomaa.

Tänä vuonna luonnon marjat kypsyivät niin aikaisin että heinäkuu menikin marjastus touhuissa. Sekä metsässä että pihapuskissa. En ole mikään huippusäilöjä mutta jotain pakastimeen kertyy joka kesä.

Koirien elämässä ei mitään uutta ole tapahtunut. Paitsi että Moren aksa-harkat ovat saaneet uuden piristysruiskeen kun Malla lähti mukaan seuraneidiksi. More oli tosi haluton lähtemään harkkoihin, teki kohtuullisesti paikan päällä mutta ei ollut kovin innokas. Otimme kokeeksi Mallan mukaan ja se oli hyvä idea. More on innokkaampi tekemään ja Mallakin pääsee aina vähän testaamaan taitojaan....Malla ei ehkä ole se nopein agility-koira mutta sitäkin innokkaampi :D









Heinäkuussa kävimme myös päivittämässä tuoreet perhekuvat. Kuvaajana ihana Elisa Juhala ja lopputuloksena upeita kuvia. Ihania muistoja <3

Paikkana upea Jokioisten kartanon puisto :)









Mukavaa syksyä ihan jokaiselle. Nautitaan valosta kun sitä vielä on :)

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Moren kesälomamatka


Hei taas piiitkästä aikaa! 

Kesä on täällä ja koiristamme More pääsi lomamatkalle lappiin omalle mökillemme. Matkaan lähtivat Annika, isäntä ja More :) 
Ja matka taittui tänä vuonna junalla :)

Seurue lähti matkaan perjantai-iltana lähiasemalta. More oli rauhallinen jo asemalla eikä säikkynyt junaa jonka näki ensimmäistä kertaa. Etukäteen oli tietysti lenkkeilty reippaasti että 12h matka Kemijärvelle olisi mahdollinen. 

Seurue nousi junaan reippaasti ja löysivat paikkansa junan koiravaunusta. Junan vaihto Tampereella sujui hyvin ja paikat löytyivät helposti. Yöjunassa koiravaunussa oli myös toinen koira mutta se ei haitannut Morea paitsi että More ei oikein uskaltanut nukkua kun piti toisella silmällä "vahtia " kaveria. N klo 5 aamuyöstä juna seisoi Oulussa hetken jolloin More ehti käydä pikaisesti pissalla. 

Koirakaveri jäi junasta Rovaniemellä ja sen jälkeen Morekin malttoin nukkua oikein sikeästi. 

Kemijärven asemalla oli isovanhemmat vastassa ja matka mökille sujui autolla. 


Mökillä lomalaiset pääsivät veneilemään ja kalastamaan yllin kyllin. More tykkää kovasti olla veneessä. Pelastusliivit ei välttämättä ole kaikkein mukavimmat mutta niihinkin oli pakko sopeutua :)  
Muutaman päivän kuluttua seurue lähti kotimatkalle taas yöjunalla. More nukkui rauhassa koko matkan. Ei välittänyt edes toisesta koirasta joka hetken matkaa oli kyydissä. 
Tosi hieno matkustaja! 












Rautatieasemalla junaa odotellessa.

Rakkaat <3











Moikka! 







Väsynyt matkustaja :)


Kalassa mukana :)


Iskä ja More :)


Kaffella :)




Tässä fiilinki viimeisenä päivänä kun Annika jo pakkas tavaroita ja More tiesi että taas lähdetään matkaan.....Annika kävi kuistilla ja More kurkkii  " älä jätä mua tänne " :D


Kotiin tullessa vastassa oli kolme erityisen iloista tyttökoiraa....hirveä haistaminen ja touhu kun lomalainen saapui kotiin :)

Saana- mamma on lomalla meillä nyt ja on aloittanut juoksunsa ja SE oli Moresta niin hyvä juttu....niin hyvä juttu että ovat nyt sitten eri tarhoissa ja tiukan valvonnan alla :D :D

More on selvästi saanut miehisiä piirteitä ja juoksuinen narttu oli ERITTÄIN kiinnostava....

More olisi kyllä loistoisäainesta luonteeltaan ja ulkonäöltään mutta ei toki Saana-mamman kanssa :/


Hyvää ja Aurinkoista Keskikesän juhlaa!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Kevät-kuulumisia

Nyt on kyllä pitkä aika vierähtänyt edellisestä postauksesta. Aika kuluu niin nopeasti ja toisaalta ei ole ollut hyviä ideoita kirjoitella. Mutta nyt kirjoittelen jotain kuulumisia :)

Koirien kanssa touhut jatkuvat. Annika on aloittanut Moren kanssa agility-treenit :) Ja molemmat tykkäävät kovasti!!! More on innostunut tekemään ja on suht helposti palkittavissa. Jo ekalla kerralla meni sujuvasti putkeen ja hyppi esteitä. Nyt ovat kokeilleet jo pussia ja keppejä ja vaikka mitä. Ja kai tyypillistä on että kun koira tekee virheen se johtuu ohjaajan toimista :D :D

Annika on treenannut Morea paljon myös kotona. Lähinnä odottamista (paikallaan pysymistä) ja se on tosi ihanaa katsoa kun molemmat nauttivat onnistumisista. More jää istumaan paikalleen kun Annika kävelee poispäin ja ottaa parit tanssipyörähdykset ja muut hyppyloikat ja sit vasta kutsuu koiran....Loistavaa!!!


Kävimme myös testaamassa pyöräilyä koirien kanssa. Siiri ja More oli matkassa ja hyvin kulkivat fillarin rinnalla. Nyt ostin pyörään oikean pyöräilytaluttimen jonka kanssa lähdetään koiria juoksuttamaan. Vielä ei ole sitä kokeiltu koska Morella on lääkekuuri päällä nyt.

More sai rajun virtsatulehduksen ja oli hetken aika huonossa kunnossa. kuume korkealla ja ihan väsynyt poika. Huomasimme asian illalla ja aloitin antibiootin jo heti kotivarastoista ja aamulla vein pissanäytteen eläinlääkärille. Saimme samaa antibioottia reseptillä lisää ja kipulääkkeet myös. More oli pari päivää minulla töissä mukana niin sain seurattua koiraa ja koira oli myös rauhassa levossa kun ei ollut muita koiria. Oireet ovat kadonneet mutta vielä ollaan rauhallisesti lääkekuurin loppuun.


Ikävämpiä juttujä on myös se että Lassi-pupu lähti pupujen taivaaseen :(
Lassi oli jo aika vanha mutta oli ihan virkeä. Mutta oli saanut jonkun sairaskohtauksen ja menehtynyt sitten siihen.


Siiri ja Malla elelevät touhuissa mukana normaalisti. Malla innostui hurjasti agitity-hypyista mitä kotonakin Moren kanssa kokeiltiin :D Hyppi villinä estettä eestaas namin toivossa :D Ihana Malla! <3 <3

Laitoimme myös jo trampoliinin pystyyn ja se saa koirissa aina ilon aikaan. Kaikki tykkäävät hengailla trampalla <3


Perheen miesväki oli vajaan viikon pelireissulla Tsekeissä Prahassa josta kotiintuomisina on tasokkaan kansainvälisen turnauksen hopeasija. Olin ylpeä heistä :)








sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Ankkalinnan pennut 1 vuotta :)

Perjantaina 19.2 tuli vuosi siitä kun meille syntyi kuusi pientä karvapalloa <3
Pennut nimettiin Ankkalinnan sankareiksi Milla, Mikki, Taavi, Hessu, Roope ja Mortti.


Nyt pennuista on kasvanut koiranuorukaisia, ja komeita sellaisia. Minulla on ollut koko vuoden ilo seurata koirien kasvua ja kehitystä. Ihan läheltäkin ja Millaa lukuunottamatta olen tavannutkin kaikki pennut vuoden aikana. Osan jopa useammankin kerran :) On ollut hienoa elää perheiden kanssa koirien varttumisessa mukana ja tukea ja kannustaa läpi haasteiden. Ja iloita mukana kun ilon aiheita on :) ja onhan niitä riittänyt. Olen tosi ylpeä jokaisesta pennusta, niistä on kasvanut sosiaalisia koiria. Hyvä esimerkki sosiaalisuudesta on Moren veljien vierailut täällä meillä kotona. Hienosti sopeutuvat murkkuikäiset urospojat toisiinsa ja vauhtia ja leikkiä riittää....

Tässä esittelyt Ankkalinnan sankareista tänä päivänä:



Roope eli Ropsi asuu täällä meidän kotikylällä Marja, Hannun, Napen ja Kiusa- kisun kanssa. Ropsin kanssa nähdään aika useinkin ja iloksemme Ropsi vierailee meillä Moren leikkikaverina säännöllisesti. Ropsi on aikas pikkuinen mutta energinen. Selvästi ruskeampi kuin More. Mutta kuulemma ollut kiltti ja rauhallinen pentu.


Mikki eli nykyään Murre asuu Hartolassa hevostilalla. Näimme Murrea kesällä :)


Milla eli Mila asuu Iisalmessa :) Milan emännän kanssa olen viestitellyt ja vaihdellut kuulumisia. Ilmeisen voimakastahtoinen ja ehkä itsepäinenkin nuori neiti :) se me tosin huomattiin jo pikkupentuaikana täällä meilläkin ;)


Hessu eli Koda on pikkuinen ja siro poika. Mutta reipas :) Kerrasssaan hurmaava herra joka asuu Hannan kanssa pääkaupunkiseudulla :)

More asuu meillä kotona Siirin ja Mallan kanssa. More on ollut helppo ja tottelevainen pentu. Ja niin hurmaavan sosiaalinen sekä ihmisille että muille koirille. Ihmisille ikään ja kokoon katsomatta. :)

Taavi asuu Mervin ja Markun kanssa pääkaupunkiseudulla myös. Taavi on ollut välillä hiukan haastavakin mutta kuten odotinkin (tai ainakin hurjasti toivoin) on Taavin isäntäväki loistavasti pärjännyt Taavin luonteen kanssa ja saanut Taavin täyden luottamuksen itselleen :) Onnea!!!


Synttäripäivää juhlittiinkin oikein kunnolla kun Ropsi oli kyläilemässä torstaina ja lauantaina sain YllätysYllätys vieraita Taavista ja Kodasta isäntäväkineen. Muu perhe tiesi vierailusta mutta minulle se tuli yllätyksenä :) Kivaa!!

Koirat tosiaan tulivat hienosti toimeen ja leikkiä riitti. Siiri yritti touhuta poikien mukana ja Malla lähinnä nautiskeli ihmisten huomiosta :)















Tästä on hyvä jatkaa nuorukaisten seuraavaan vuoteen :)